Kylpylät
Hyvän olon kylpylät keskellä Suomea
Kuopion, Tahkon ja lähiseudun kylpylät tarjoavat liukumäkiä lapsille ja poreita aikuisille, hemmotteluhoitoja, pelejä, treeniä ja ryhmäliikuntaa, viihtyisää majoitusta, herkullista ruokaa, iltahuveja ja ulkoilua upeassa luonnossa. Alueen kylpylöistä kauimmainenkin sijaitsee vain tunnin automatkan päässä Kuopion torilta.
Kuopiossa kävijöitä hemmotellaan Kylpylähotelli Rauhalahdessa. Rauhalahti palvee läpi vuoden ja sijaitsee paitsi upeissa rantamaisemissa, myös hyvien kulkuyhteyksien päässä kaupungin palveluista.
Kuopion kupeesta Siilinjärveltä kylpylöitä löytyy kaksin kappalein. Vuorelan Kylpylähotelli Kunnonpaikkaan ajaa Kuopion torilta vain 10 minuuttia ja se toimiikin erinomaisena päiväretkikohteena tai pidemmän loman määränpäänä koko perheelle. Keskustan Virkistyskylpylä Fontanella ilostuttaa sekä paikallisia että toimii mukavana kohteena Kuopiossa tai Tahkolla majoittuville sekä pysähdyspaikkana ohikulkeville.
Tahkolla kylpylään pääsee sekä Tahkovuoren huipulla, että Tahkon keskustassa. Tahkovuoren laella Metsäkylpylä Lähteessä rentoudutaan luonnon läheisyydessä – hulppeissa maisemissa sijaitsevan kylpylän altaat ja saunat sijaitsevat ulkona.
Joulukuussa 2024 valmistunut Break Sokos Hotel Tahkon Rooftop Spa sijaitsee hotellin kattokerroksessa Tahkon keskustassa. Kylpylässä ihastellaan rinnemaisemia neljässä saunassa, porealtaissa, ulkoaltaassa sekä elämyssuihkuissa. Tahkon keskustassa palvelee myös koko perheen kylpylä- ja hyvinvointikokonaisuus Tahko Spa Hotel, joka tarjoaa kylpyläpalveluiden lisäksi muun muassa hemmotteluhoitoja ja monipuolisia urheilumahdollisuuksia.
Hemmottelua, sporttia ja hyvinvointia halajavien kannattaa ehdottomasti tutustua myös Kuopion eteläpuolella, Leppävirralla sijaitsevan Sport & Spa Hotel Vesileppiksen monipuoliseen aktiviteetti- ja palvelutarjontaan.