Kalastus
Järvi-Suomen parhaat kalastuskohteet
Järvi-Suomen puhtaat vedet ovat todellinen Ahdin aarreaitta, jossa harrastuksen parissa viihdytään paitsi kesäisillä ottipaikoilla, myös talvisilla pilkkijäillä. Kallaveden, Syvärin ja muiden alueen suurten vesialueiden lisäksi saalista nousee pienemmistä järvistä, lammista ja koskien kuohuista.
Kallaveden ympäröimässä Kuopiossa kalojen narraamiseen on loistavat mahdollisuudet. Kaupungin omistuksessa on yli 9000 hehtaaria vesialuetta Pohjois- ja Etelä-Kallavedellä sekä lisäksi pienempiä vesialueita Kuopionniemen lammissa ja järvissä. Vesialueisiin istutetaan vuosittain järvitaimenta, kuhaa ja planktonsiikaa. Kannattaa tutustua myös Iso-Valkeisen urheilukalastuspaikkaan, johon kaupunki istuttaa kirjolohta ja siikaa.
Vapakalastusalueilla, kaupungin omistamissa lammissa kalastamista saa harjoittaa yhdellä vavalla, ongella, pilkillä sekä kalastonhoitomaksun suorittamalla myös heitto- tai vetouistimella ja perholla.
Tahkon alueella kalastamaan pääsee paitsi kalaisalla Syvärillä ja Vuotjärvellä, myös läheisellä lohilammella ja Lastukosken koskikalastuspaikalla. Alueen ohjelmapalveluyritykset järjestävät sekä kalastusretkiä kuin myös pidempiä, useamman yön matkoja. Kesällä voi tutustua esimerkiksi viehe- ja perhokalastuksen saloihin tai erikoisempaan jousikalastukseen. Talvisin tarjolla on perinteisen pilkkimisen ja koskikalastuksen ohella muun muassa tasapaino- ja jigipilkintää, verkkokalastusta ja hauen täkyongintaa.
Lyhyiden siirtymien päästä uusia kalavesiä löytyy loputtomasti lisää, joten kalastusreissuun kannattaa Järvi-Suomessa varata riittävästi aikaa.
Ohjatut kalastusretket
Omien kalareissujen lomassa voi osallistua paikallisten ohjelmapalveluyritysten järjestämille kalastusreissuille, joissa koskien, syvänteiden, matalikkojen ja virtausten asiantuntijat opastavat takuuvarmoille apajille. Alueella ohjattuja kalastusreissuja järjestää Huuhtajankoski Adventures. Ja koska mukavia majoituspaikkojakin löytyy aina läheltä, voi kalastusreissuilla nauttia paitsi itse kalastuksesta, myös muista huipputason palveluista.
Kalastusmatkaa suunnittelevia palvellaan myös useiden Savossa mökkimajoitusta tarjoavien yritysten toimesta ja monesti varsinkin rannalla sijaitsevien majoituskohteiden hintaan saattaa sisältyä esimerkiksi soutuvene, ja kalastusvälineitä sekä -vinkkejä on saatavilla henkilökunnalta.