Väinölänniemi
Perinteikäs kaupunkipuisto Kuopion keskustan tuntumassa.
Kuopion Väinölänniemi
Väinölänniemi, tuttavallisemmin Vänäri, on puisto- ja urheilualue aivan Kuopion keskustan tuntumassa. Kallaveden ympäröimä Väinölänniemi on Kuopion vanhimpia ja tunnetuimpia kaupunkipuistoja, ja se toimii merkittävänä virkistys- sekä tapahtumapaikkana niin paikallisille kuin matkailijoillekin.
Väinölänniemellä sijaitsee Kuopion suosituin uimaranta palmuineen ja hyppytorneineen. Uimarannan yhteydessä palvelee kahvila Cafe Väinö, josta saa vuokrattua muun muassa vesileluja, pelejä sekä muita hauskoja välineitä mukavan kesäpäivän viettoon. Väinölänniemeltä löytyy myös kaksi pienempää uimarantaa.
Myös kaikenlainen liikunta ja urheilu kuuluu Väinölänniemelle. Vänäriltä löytyy yleisurheilu- ja jalkapallostadionin lisäksi myös kentät tenniksen, koripallon, rantalentopallon sekä huippusuositun padelin pelaamiseen.
Väinölänniemen rantoja pitkin kulkee ihastuttava rantapromenadi, joka sopii kävelyyn ja pyöräilyyn. Matkan varrella on kolme huvimajaa, joihin voi pysähtyä levähtämään ja ihastelemaan ympäröiviä järvimaisemia.
Mitä kaikkea Väinölänniemellä on?
- Uimarantoja
- Kuopion suosituin uimaranta hyppytorneineen
- Kaksi pienempää uimarantaa; Keilinniemi ja Peräniemi
- Cafe Väinö
- Kahvila, terassi ja välinevuokraamo
- Suihkut, pukutilat ja wc:t avoinna Cafe Väinön aukiolojen mukaan
- Avoinna kesäisin, säävarauksella
- Urheilu- ja liikuntapaikkoja
- Yleisurheilu- ja jalkapallostadion
- Beach volley-, tennis- ja padelkenttiä
- Ulkokuntosali
- Rantapromenadi, jossa kolme kaunista huvimajaa