Joutsenlaulu
Kuopion Musiikkikeskus Kuopionlahdenkatu 23, KuopioMusikaali Ollista, Jussista ja Yöstä.
Musikaali Ollista, Jussista ja Yöstä.
Love Story on ilta, jossa soi rakkaus. Luvassa on suurten tunteiden ja väkevän draaman ilta, jonka tunnelmat vaihtuvat epätoivosta riemuun.
Matkan varrelta -konsertissa kuullaan parhaita paloja kahden mieskuoron taipaleelta. Konsertti Kuopion kaupungintalon juhlasalissa lauantaina 6.5.2023.
Kuopion kaupunginorkesterin kausikonsertti 7: Heräävä kevät
Suomen kirkkaimpiin laulajatähtiin lukeutuvat Tarja Turunen ja Pentti Hietanen yhdistävät voimansa ensi toukokuussa toteutuvalla yhteiskiertueella.
Yksi kevään ehdottomasti merkkitapauksista on viimein toteutuva kahden sinfoniaorkesterin yhteiskonsertti.
Oopperalaulaja Sanna Matinniemen ja pianisti Jenna Ristilän konsertti Aholansaaressa. Konsertti järjestetään yhteistyössä Nilsiän musiikinystävät ry:n kanssa.
Duo Liisa Karhu (viulu ja alttoviulu) ja Sirja-Mari Taskinen (laulu ja piano) soittavat omia sävellyksiään ja hengellisiä klassikoita Puijon kirkolla torstaina 13. heinäkuuta 2023.
Kuopion kamarimusiikkiseura KuKaMus ry:n muusikot esiintyvät perinteiseen tapaan BarokkiKuopio-festivaalin avaavassa kahvilakonsertissa. Samalla voi nauttia Ramin konditorian herkullisista antimista!
Konsertti on osa Kuopion Tuomiokirkon kesäkonserttisarjaa. BarokkiKuopio soi teemalla luonto/luonne 19.-23.7.2023!
Kosket pauhaavat, tyynnyttävät vedet virtaavat, pääskyset ja varpuset löytävät kodin ja siunaava sade tuo elämän.
Liikkeen ja musiikin, vanhan ja uuden, sävelletyn ja improvisoidun vuoropuhelua: Alina Dumitrescu tutkii soolokanteleteoksessaan Innamorato di te, Johann Sebastian! Suite Inglese barokkityylisten tanssiosien ja viritysjärjestelmien kaikuja nykyajassa.